| www.tekes.fi » Tekesin ohjelmat » Ohjelman etusivu » Uutisia | ||||||||
Innovaatioita kaivataan pienpolton hiukkaspäästöjen vähentämiseenJulkaistu: 8.11.2006
Suomessa energiantuotanto ja varsinkin puun pienpoltto ovat merkittäviä pienhiukkaspäästöjen lähteitä. FINE-teknologiaohjelman tutkimuksissa on tuotettu tietoa, jonka avulla on mahdollista kehittää tulevaisuuden tiukkenevia päästörajoja täyttäviä teknologioita.Juuri ilmestyneeseen Tekesin julkaisuun "Combating Particulate Emissions in Energy and Industry" on koottu tuorein tieto yleistajuisessa muodossa.Energiantuotannon pienhiukkaspäästöt oli yksi tutkittava osa-alue Tekesin FINE Pienhiukkaset - Teknologia, ympäristö ja terveys -teknologiaohjelmassa. Päästömittauksia tehtiin eri kokoluokan yksiköissä erilaisilla polttoaineilla ja -tekniikoilla. Tutkimustuloksien mukaan kaikkein suurimmat päästöt olivat puun pienpoltossa. Ongelmallisia olivat myös pienet voimalat, jotka toimivat ilman savukaasusuodattimia kuten myös pienpoltto. Suurten voimaloiden hiukkaspäästöjä pienentävät käytössä olevat savukaasupuhdistimet. Ohjelma osoitti, että innovaatioille on tilaa energiantuotannon ja teollisuuden hiukkaspäästöjen pienentämisessä erityisesti pienpolton osalta. Tarvitaan sekä kattila- että suodatinteknologian edelleen kehittämistä, jotta suomalainen teollisuus pystyy vastaamaan koko ajan tiukkeneviin standardeihin ja päästömääräyksiin. Merkittävänä haasteena on kehittää kustannustehokasta suodatinteknologiaa alle 10 MW:n laitoksiin. Kotitalouksien tulisijat vaativat kehitystäFINE-ohjelmassa tehdyt puun pienpolttoa koskevat mittaukset osoittivat, että poltossa syntyvistä hiukkaspäästöistä suurin osa on kaikkein haitallisimpia pienhiukkasia. Altistamisriskiä lisää se, että tuoreet pienhiukkaset päästölähteen lähiympäristössä ovat vahingollisempia kuin kaukokulkeutuneet. Ohjelma tarjosi arvokasta perustietoa kotitalouksien tulisijojen suomalaisille valmistajille, jotta he voivat valmistautua uusiin päästörajoihin ja standardeihin, joita on syntymässä EU:n sisällä. Euroopan ilmanlaatuohjelma CAFE tullee kiristämään päästömääräyksiä niin Suomessa kuin Euroopassa. Tiukemmat rajat tulevat koskemaan sekä olemassa olevia että uusia laitoksia. Keväällä 2006 päättyneessä FINE-teknologiaohjelmassa kehitys- ja tutkimustyötä tehtiin yli 50 projektissa. Ohjelmaan osallistui noin 60 yritystä ja yli 20 tutkimuslaitosta. Energiantuotantoon ja teollisuuden prosesseihin liittyviä projekteja toteutettiin 15 kappaletta. LisätietojaCombating Particulate Emissions in Energy Generation and Industry www.tekes.fi/julkaisut/Fine_Energia.pdf Teknologia-asiantuntija Pia Salokoski
Professori Jorma Jokiniemi
|
FINE Pienhiukkaset - Teknologia, ympäristö ja terveys 2002-2005
|
|||||||
|
||||||||